Yrityksen arvomaailma toi Johannan Dastialle

Johanna vastaa puhelimeen ja tervehtii lempeän iloisesti. Auton hurina kuuluu puhelimen taustalla. Matka käy kohti seuraavaa kohdetta Pohjois-Suomen alueella. Johanna on huristellut ympäri Pohjanmaata ja suomen Lappia toukokuusta 2019 asti. Dastia on saanut tästä pitkään alalla olleesta perheen äidistä loisto vahvistuksen tiimiin.  

”Ennen kun täytin hakemuksen, kävin katsomassa nettisivuja. Ne olivat kauniit ja se mitä siellä luki vastasi minun arvomaailmaani. Sen takia päätin hakea töihin.”

- Johanna

Johanna oli lopettanut aiemmassa työpaikassaan ja ovet olivat täysin auki uudelle työpaikalle tai opiskeluille. Seikkailtuaan jonkin aikaa netissä hän löysi Dastian työnhaku ilmoituksen. Ilmoitus herätti mielenkiinnon käymään yrityksen nettisivuilla. Johannalle syntyi hyvä tunne yrityksestä, jonka arvomaailma kohtasi häneen omaansa ja vähitellen kipinä päästä juuri Dastialle töihin.

Hakemuksen jälkeen tuli kutsu haastatteluun Helsinkiin. Johanna polkaisi auton käyntiin Pohjois-Pohjanmaalla ajaakseen Suomen toiseen päähän katsomaan ”kortin loppuun”. Haku prosessissa oli paljon uutta verrattuna Johannan aikaisempiin kokemuksiin ja monien uusien vaiheiden läpikäyminen jännitti. Haastattelu meni hyvin ja Johanna toivotettiin tervetulleeksi uudeksi aluepäälliköksi Dastialle.

”Heti siitä päivästä lähtien, kun tulin Dastialle, otettiin minut porukkaan täysivaltaisena työkaverina sekä työntekijänä.”

– Johanna

Alalla pitkään työskennelleen uuden aluepäällikön ajatuksen tulevasta työstä olivat hyvin realistiset. Työnkuva oli ennestään tuttu. Johanna kertoo, että työ pitää sisällään ihmisten kohtaamista ja on tärkeää tulla ihmisten kanssa toimeen. Toisaalta työ on hyvin itsenäistä. Alueella on tällä hetkellä yksi esimies, joten varsinaista työkaveria ei ole. Johanna rakentaa kalenteriin suunnitelmaa siitä mihin menee ja mitä tekee, ajokilometrejä tulee siivouskohteiden välillä paljon.

Johanna kertoo, ettei montaa epätoivonhetkeä ole tullut. Aina kun haasteita on tullut vastaan, on saanut yhteyden toimistoon, jossa murheet on puolitettu tai keskusteltu kokonaan pois. Keskusteluista on saanut uutta näkökulmaa ja vahvistusta yhteisen toimintamalliin.

”Oon yllättynyt kuinka ihania ihmisiä löytyy semmoisistakin paikoista missä ei ole ikinä käynyt”

- Johanna

Toisinaan elämässä kiinnostuksen kohteet ovat vieneet Johannaa kokeilemaan ihan erilaisia työtehtäviä, mutta toistuvasti hän on palannut samojen asioiden äärelle takaisin. Se mikä Johannan on ajanut nykyisen kaltaisiin työtehtäviin yhä uudestaan, on halu tehdä sellaista työtä, jossa voi viedä muita eteenpäin. Johannan sanoin, ”Elämännälkä patistaa liikkeelle ja tuntuu hyvältä tehdä työtä ihmisten kanssa”.

Ensimmäisen kuukauden mieleenpainuvin hetki oli löytää erääseen kohteeseen uudet työntekijät ja perehdyttää heidät sinne. Kohteisiin löytyi kaksi ghanalaista työntekijää. Työntekijät osoittautuivat todella sydämellisiksi ja auttavaisiksi. Johannan ystävä asuu Ghanassa ja siitä aukesi puheenaihe uusien työntekijöiden kanssa. Syntyi pitkiä keskusteluita ja yhteys työkavereiden kanssa syveni. Kun tuli aika lähteä ajamaan pois kohteesta, Johannalle iski tunne kuin olisi löytänyt kaksi uutta ystävää.

”Onko oikeasti olemassa vielä tämmöinen yritys.”

- Johanna

Johanna kertoo kuinka jokainen yritys voi maalailla kauniita mielikuvia itsestään. Se yritys, joka pystyy olemaan sanansa mittainen, on potentiaalia mennä pitkälle. Johannan mielestä Dastia on onnistunut olemaan juuri sitä mitä viestii itsestään.

Johanna arvostaa, omasta työstään saamaansa palautetta, jota on tullut heti ensimmäisestä kuukaudesta alkaen. Sen seurauksena on tullut paljon onnistumisen kokemuksia.

Tulevaisuudelta Johanna toivoo, että voisi edelleen kouluttautua työnohessa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto olisi kiikarissa. Erityisesti Johanna haluaisi päivittää matemaattisia taitoja ja oppia uusia siivous menetelmiä. Johanna arvostaa suuresti, että Dastia mahdollistaa työnohessa opiskelun.