Dastialle on myönnetty Parasta Puhtautta -diplomi

Parasta puhtautta -diplomi on SSTL Puhtausala ry:n myöntämä tunnustus siitä, että yritys on käynyt läpi laatuarvioinnin ja todentanut ulkopuoliselle arvioijalle, että yritys toimii vastuullisena palveluliikkeenä ja puhtauden tuottajana.

Parasta puhtautta -diplomi, SSTL Puhtausala ry


Vuoden 2021 aikana Dastia sai kunnian olla mukana pilotoimassa SSTL Puhtausala ry:n nyt tammikuussa lanseeraamaa diplomia, jonka avulla yritykset voivat arvioida oman toimintansa eri osa-alueita ulkopuolisen arvioijan kanssa. Prosessin aikana kävimme läpi seikkaperäisesti yrityksen eri osa-alueita, kuten henkilöstöhallintoa, taloushallintoa, asiakkuuden hallintaa ja toiminnan laatukriteereitä. Saimme näistä kaikista hyvää palautetta ja myös hyödyllisiä kehitysehdotuksia ja välineitä toiminnan kehittämiseen.

Toiminnan kehittäminen jatkuu arvioinnista huolimatta – ja ennen kaikkea sen avulla!

Kokonaisuudessaan projekti sujui jouhevasti ja saimme SSTL Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Sari Mattilalta mainioita esimerkkejä alan yleisistä käytännöistä ja toisaalta myös bongattua hänen avullaan mahdollisia riskejä, joita voimme nyt ottaa huomioon entistä paremmin. Prosessi oli täysin luottamuksellinen ja saimme tukea sen toteuttamiseen aina tarvittaessa.

Diplomin sisältämän laadunarvioinnin tarkoituksena on löytää yrityksen jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja mahdollistaa eri osa-alueiden kriittinen tarkastelu myös ulkopuolisen silmin. Saimme hyviä käytännön vinkkejä siihen, miten parantaa entisestään esimerkiksi työntekijäkokemusta tai asiakkaidenhallintaa, taloutta ja laadunvalvontaa unohtamatta. Nyt voimmekin innolla ja ylpeydellä jatkaa eteenpäin diplomin viitoittamalla tiellä!

Parasta puhtautta auttaa tuottamaan parasta palvelua

Parasta puhtautta -diplomin avulla siivousalan yritys voi arvioida omaa toimintaansa helposti ja kattavasti. Niin asiakaskeskeisyys kuin liiketoiminnan edellytykset on otettu prosessissa huomioon. Viime kädessä on kuitenkin yrityksestä itsestään kyse, kuinka hyvin he saavat laitettua asioita käytäntöön. Tärkeää on myös se, että prosessin aikana suunniteltuja asioita otetaan käytäntöön ja seurataan myös jatkossa.

Diplomi on voimassa kaksi vuotta, ja sen jälkeen on uuden tarkastelukierroksen aika. Odotammekin jo nyt innolla sitä, miltä yrityksemme näyttää tuolloin kahden vuoden päästä! Parasta puhtautta -diplomin viitoittamana olemme varmasti pystyneet ottamaan taas uusia reippaita askelia eteenpäin asiakkaidemme palvelussa.

Kiitos vielä SSTL Puhtausala ry:lle ja Sari Mattilalle diplomista ja siitä, että saimme olla mukana pilotoimassa projektia!

Leave your open Feedback to Dastia!

"*" indicates required fields

When did this happen*
I accept the delivery of the personal and other information I have written on the form to Dastia for processing according to the purpose of use of the form.*

Jätä avoin palautteesi Dastialle!

"*" indicates required fields

Milloin tämä tapahtui*
Hyväksyn lomakkeelle kirjoittamieni henkilö- ja muiden tietojen toimittamisen Dastialle lomakkeen käyttötarkoituksen mukaista käsittelyä varten.*

Tarjouspyyntö

Osoitetiedot
Yhteystiedot

Share via
Copy link